Myötävirtaan luonnonsyklien kanssa
Kaikella on aikansa ja täydellinen rytminsä. Elämä ja kuolema tanssivat loputonta tanssiaan. Ilman toista ei olisi toista. Jos elämää ei olisi, ei syntyisi uutta, ei tapahtuisi kasvua ja kehitystä. Jos kuolemaa ei olisi, ei olisi päätöstä jollekin, jonka aika on ohi.
Elämä ja kuolema ovat yhtä arvokkaita ja tärkeitä. Ne luovat vahvan syklisyyden, jonka tarkoitus on mahdollistaa uudistuminen ja entistä suurempi kukoistus.
Nyt kun kirjoitan elämästä ja kuolemasta, en tarkoita pelkästään fyysistä elämää ja kuolemaa. Koko elämän kiertokulku on yhtä elämä-kuolema-elämän syklisyyttä. Hengitys sisään, hengitys ulos, sydämenlyönnit ja tyhjä tila siinä välissä. Biljoonat solumme uudistuvat jatkuvasti. Kuun kierto. Päivä ja yö, kesä ja talvi. Ihmisen elämässä erilaiset vaiheet, ilot ja surut. Kasvu ja kuolema.
Kuun rytmiä seurailen kiinnostuneena, miten se vaikuttaa elämääni ja ympäristööni. Ajastan usein tiettyjä toimia kuun rytmiin. Silloin kun kuu lähtee kasvamaan, vesi lisääntyy maan pinnan yläpuolella. Kuun pienentyessä vesi lähtee lasketumaan maan alle. Vettä on sitoutuneena yllättävän paljon kaikkeen ja kuun vaiheet säätelevät veden liikkeitä. Veteen taas on sitoutunut valtavasti energiaa.
Kuun kasvaessa kaikki lisääntyy:
- Silloin on hyvää aikaa lisätä elämää
- Kylvää ja istuttaa maan päälle kasvavia kasveja
- Edistää projekteja, luoda uutta
- Leikata hiukset, jos haluaa niiden tuuheutuvan
Täydenkuun aikaan:
- Mikä kaikki on tullut täyteen, minkä on aika kuolla
Kuun pienentyessä kaikki vähenee:
- Siivoaminen on tehokkaampaa
- Rikkakasvien kitkeminen
- Puiden ja pensaiden leikkaaminen
- Maan alle kasvavien kasvien kylvö ja istutus
- Pitkään samassa mallissa haluttavien hiusten leikkaaminen
Uudenkuun aikaan:
- Intentioiden asetus tulevalle
Kuun kierto ja syklisyys näkyy vahvasti erityisesti naisten kuukautiskierrossa. Kiertoa voidaan verrata myös vuodenaikojen vaihteluun. Vuodon aikaan vanha kuolee ja puhdistuu (talvi), vuodon jälkeisenä aikana koittaa kevät, uusi kasvu ja mahdollisuus, ovulaation aika on yltäkylläistä ja mehukasta kesää, ja aika ennen uutta vuotoa (syksy) on tahdin hidastamista ja valmistautumista uuteen kuolemaan ja sisäänpäinkääntymiseen. Näissä rytmeissä piilee suuri viisaus.
Naisen on mahdollista alkaa kunnioittaa omaa sisäistä rytmiään ja hyödyntää sen luontaista kiertokulkua elämässään. Vuodon aika on hyvin intuitiivista sisäisen viisauden aikaa. Tällöin on luontaista kääntyä sisäänpäin, tehdä sisäistä kuolemaa: syvää sisäistä työtä ja kohdata varjojaan, ottaa aikaa itselleen ja levätä. Vuodon jälkeen koittaa uusi alku, energia suuntautuu voimakkaasti ulospäin. Hyvää aikaa tehdä uusia suunnitelmia, innostua, hoitaa ulkoista hyvinvointiaan. Ovulaation aikaan nainen on erityisen luomisvoimainen ja kukoistava. Tällöin luominen, itsensä ilmaisu, uudet kontaktit, tapahtumat ja sopimukset ovat erittäin hedelmällisiä. Ovulaation jälkeisenä aikana ennen uutta vuotoa energia alkaa kääntyä sisäänpäin: on hyvin tekevää, ahkeraa, hoivaavaa, huolehtivaa, kannustavaa, rakastavaa. Otollista aikaa ahkeroida, tehdä inventaariota elämässään ja myös hoitaa itseään.
Elämän rentous ja ilo löytyy siitä kun löydämme sopusoinnun ympäröivän ja sisäisen luontomme kanssa. Uimme myötävirtaan, emme yritä pitää väkisin hengissä sitä mikä tahtoo kuolla, ja annamme tilaa ja ravintoa sille, joka haluaa kasvaa. Emme tarvitse lupaa keneltäkään sovittaaksemme askeleemme sopusointuun luonnon rytmien ja ennen kaikkea sen meidän oman sisäisen luonnon rytmin tahtiin.